Eroottinen kirjallisuus

Eroottinen kirjallisuus on mitä mainioin tapa tutustua omaan seksuaalisuuteen ja ennen kaikkea kiihottua. Tarinoiden lukeminen, kuunteleminen tai kirjoittaminen voi olla inspiroivaa ja johdattaa seksiin. Eroottisen kirjallisuuteen uppoaminen ja siitä kiihottuminen voi kertoa siitä, mikä tuottaa seksuaalista mielihyvää. Eroottiset tarinat voivat olla silkkaa mielikuvitusta ja fantasiaa. Ne voivat olla tarinoita omista seikkailuista yhtä lailla.

Tarinoiden lukeminen voi olla paitsi kiihottavaa, niin myös rentouttavaa ja virkistävää. Onhan lukemisella todettu olevan paljon hyötyä aivotoiminnalle, joten lukeminen siis kannattaa! Tarinat voivat olla novellin, romaanin tai runon muodossa. Taidetta siis siinä missä muutkin tyylilajit! Tarinan kuuntelemisella katsotaan olevan samanlaisia vaikutuksia. Niin tai näin tarinan ja mielikuvien muodostamisen ansioista voi asettaa itsensä tarinan päähenkilön rooliin ja uppoutua mukaan tarinan käänteisiin.

Seksinovellien kiihottava voima

Kirjallisuus myös päästää mielikuvituksen valloilleen ja mielikuvat toimivat näyttämönä tarinan juonelle ja päähenkilöille. Pornovideot ovat mielen fantasiaa yhtä lailla, mutta näyteltynä esiin tuotuja. Fantasiat ovat mielen seikkailuja, joissa ei ole mitään väärää olivat ne millaisia tahansa. Jos fantasian haluaa jakaa, niin kannattaa muistaa, etteivät kaikki kiihotu saatikka pidä samoista asioista.

Kiihottuminen on aina yksilöllistä. Fantasioista keskusteleminen avoimesti ja toista kunnioittavalla tavalla, voi olla siltoja rakentavaa toisen seksuaalisuutta kohtaan. Jos kaikki toisen ihmisen fantasioita ei pysty siltä istumalta ottamaan vastaan, on hyvä antaa aikaa ajatukselle.

Parhaimmillaan eroottiset tarinat saavat aikaan vireen, joka nostattaa seksuaalista halua. Ne toimivat siis mitä parhaimmassa määrin esileikkinä, joka virittää sekä kehoa että mieltä seksuaalisen tarpeen tyydyttämisen äärelle. Ne voivat virkistää yhteistä seksiä ja auttaa kiihottumaan sooloseksissä.

Seksitarinat ilman rajoja

Eroottisen kirjallisuuden kautta voi päästä valtaleikkien äärelle tai olla keskellä BDSM -tyylistä näyttämöä. Voi olla virkistävää uppoutua sellaisen äärelle, mistä ehkä haaveilee, mutta ei tohdi kokeilla. Eroottisen kirjallisuuden avulla voi siis syventyä uusienkin asioiden äärellä, ehkä viehättyä tai todeta, ettei tarinan aihe kosketa ollenkaan.

Tarinoissa voi kiihottua sopivista sallitun rajoista tai niistä, jotka tosielämässä rikkovat soveliaisuuden rajat. Juonenkäänteet voivat olla suloisia päiväunia tai roisia seksiseikkailuja. Tarinoiden päähenkilöt voivat olla tavallisia ihmisiä tai ne voivat olla vaikka ulkoavaruudesta tulleita ei niin tavallisia kavereita. Roolileikki, joka saa inspiraationsa eroottisesta tarinasta voi olla rentouttavaa, innostavaa ja estoista vapauttavaa. Roolileikki voi olla keino hellittää arjen kankeita rooleja ja tehdä niistä tarinoita, joissa perinteiset asemat keikahtavat päälaelleen. Eikä se tarkoita, että pukeutuu roolihahmonsa asuun päästä varpaisiin. Joskus voi pukeutua vain asenteeseen, joka tarinan roolihahmosta välittyy.

Monet eroottisen kirjallisuuden klassikot ovat inspiroineet monen seksuaalielämää. BDSM-tyyliset tarinat innoittivat hankkimaan kinkymmän seksivälinevalikoiman kotioloihin. Jo seksivälinevalikoiman katsastaminen yhdessä voi saada pariskunnan puhumaan seksistä ja mielikuvista, jotka tekevät seksistä nautinnollista. Rohkeiden ja aistillisten naishahmojen hurjastelut saattavat sytyttää himon kokeilla ryhmäseksiä tai puuhia luonnonhelmassa. Eroottinen kirjallisuus ja niihin uppoutuminen sopii niin yksineläjille kuin suhteissa oleville. On itsestä ja omista kiinnostuksen kohteista kiinni, innostuuko ihmissuhdedraamasta vai suorasukaisesta toiminnasta.

Kirjoita oma eroottinen tarinasi!

Kaiken ei tarvitse olla nyt jo valmiiksi kirjoitettuna. Mikään ei estä ketään kirjoittamasta omaa tarinaa. Mikä ihanista ihanin harrastus voisikaan olla kuin tuottaa itse eroottisia tarinoita! Omat tarinat ovat uniikkeja. Kaikkia fantasioita ei aina edes löydä valmiiksi sanoitettuna. Sekin voi tuoda itseä lähemmäs omaa seksuaalisuuttaan ja sen syvintä olemusta, kun kirjoittaa. Eroottisen tarinan saneleminen ei vaadi priimaa kirjoitustaitoa, vaan ainoastaan mielikuvitukseen lentoon lähdön. Voi olla hyvä, että mielikuvia ja tuntemuksia kuvaillaan yksityiskohtaisesti, jotta se saa kiihottumisen heräämään.

Tarina voi olla sellainen, joka jää vain itselle. Tai miksei lukisi sitä jollekin erityiselle ihmiselle, jonka kanssa jakaa seksielämää. On tärkeää huomioida, että kuulija ei loukkaannu kuulemastaan. Voi olla helpompaa kuulla toisen fantasia jostain mitä ei välttämättä ole mahdollista toteuttaa, jos esimerkiksi fantasiaan liittyy suhteen ulkopuolisia suhteita. On kuitenkin helpompi sulattaa Hollywood-tähden ilmaantuminen fantasiaan kuin vaikka naapurin. Tarinan voi halutessaan toteuttaa, jos se pysyy sallitun rajoissa niin lain kuin ihmissuhteiden sovittujen sääntöjen osalta.

Voi aloittaa vaikka niin, että käy mielessä läpi jonkun oman kiihottavan seksikokemuksen. Voi miettiä, onko jokin uniformu tai ammatin edustaja inspiroiva. Tai onko jokin paikka tai tilanne seksin harrastamiselle ajatuksena kiinnostava. Voi myös pohtia onko joidenkin ihmisten välinen henkilöasetelma sellainen, josta unelmoi. Ihminen saa fantasioida mistä tahansa. Teot, jotka eivät ole sopusoinnussa muiden ihmisten kanssa ovat kiellettyjä.

Tarinaa voi lähteä jatkojalostamaan minne suuntaan tahansa oman mielikuvituksen mukaan. Sen voi kirjoittaa omasta näkökulmasta, mutta yhtä hyvin voi olla jonkin kiihkeän tapahtuman tai juonen sivustaseuraaja. Tarina voi alkaa kilttinä, mutta loppua kohti se voi olla kaikkea muuta. Se, miten vapaaksi mielikuvituksen päästää riippuu itsestä. Ei kannata myöskään miettiä omia tarinoita työstäessä, että voisiko ne tapahtua tosielämässä. Se ei kannata, sillä fantasioissa voi jättää välistä ne tosielämän seksin kömpelöt tilanteet, kuten kondomin laitot ja asennon vaihtamiset.

Päivitetty 18.05.2020

Oliko tämä artikkeli hyödyllinen?

Related Articles