“Onko seksilelun käytölle ikärajaa?”

Seksologin vastaus:

Hei! Kiitos kysymyksestäsi. Kysyit, onko seksilelun käyttämiselle ikärajaa. Seksilelujen käyttämiselle ei ole ikärajaa. Kuka tahansa, nuori tai vanha voi ostaa seksilelun omiin tarpeisiinsa sopivaksi. Pornon ostaminen kuuluu vain aikuisille.

Joskus seksivälinemyymälöissä voi tosin olla alaikäraja 18 vuotta. Seksivälineitä myydään kuitenkin muuallakin. Esimerkiksi tavallisesta ruokakaupasta ja apteekista voi hankkia seksivälineen ilman huolta alaikäisyydestä. Ostoksen voi tehdä samalla tavoin kuin minkä tahansa muunkin tuotteen kohdalla.  

Internetissä verkkokauppojen tuotevalikoima on usein laajempi kuin esimerkiksi päivittäistavarakaupoissa tai apteekeissa. Verkkokaupoissa asiointiin ei ole ikärajaa, kunhan vain käytössä on omat henkilökohtaiset pankkitunnukset tai oma pankkikortti.

Seksivälineillä voi turvallisesti tutustua omaan kehoonsa ja siitä mistä itse nauttii. Niiden avulla voi tutuksi tulleelle keholle tuottaa mielihyvää. Seksivälineet voivat tuoda jotain uutta piristystä kokeneellekin seksin harrastajalle. Ne voivat toimia halun nostattajana tai liittyä seksuaalifantasioihin. Seksivälineet voivat monipuolistaa seksielämää jokaisen sukupuolen kohdalla.

Seksivälinevalikoimista löytyy myös tuotteita, joilla voi edistää kehon terveydentilaa. Esimerkiksi seksin apuvälineistä liukuvoide kosteuttaa herkkiä genitaalialueiden hyvinvointia ja lantionpohjan lihasten harjoittelua voi tehdä asiaankuuluvilla kuulilla. Seksilelun voi yhtä hyvin mieltää seksin apuvälineeksi, jolla on terveyttä edistäviä vaikutuksia.

Seksilelun ostamista ei tarvitse hävetä, eikä minkään seksivälineen ostaminen ole väärin. Itse sopivimmat tuotteet voi vain löytää testaamalla eri vaihtoehtoja. On myös täysin ok tutustua seksileluihin, joita ei ole kategorisoitu omaan sukupuolikokemuksen mukaan. Myöskään kallein ei välttämättä ole paras vaihtoehto, mutta usein laatu maksaa takaisin itsensä käyttöikänä.

Kannattaa aina muistaa tarkistaa palautusoikeuteen liittyvät yksityiskohdat ennen kuin tekee ostopäätöksen, jos käykin niin, että ostos ei vastaakaan odotuksia. Usein tuotteen saa palauttaa, kunhan sen avaamattomassa paketissa tai kokonaisuudessaan uudelleen myyntikelpoinen. On kuitenkin hyvä tarkistaa ennen ostoksen tekoa jokaisen seksivälineitä myyvän tahon käytännöt palautuksista.

Terveisin, Veera

Liittyviä artikkeleita