Pimppi, pillu, piirakka, toosa, vagina – naisen sukuelimiä on kutsuttu kautta aikain milloin miksikin. Kun listalle lisätään mielikuvitukselliset, itse keksityt lempinimet, nimitysten määrä kasvaa loputtomiin. Omaan alapäähän on hyvä tutustua ja tarkastella sitä eri elämänkaaren vaiheissa. Kurkkaa peilin avulla tai kosketa omilla sormillasi. Jokaisen sukuelimet ovat omanlaisensa, eikä niitä kannata lähteä vertaamaan pornotähtien tai kenenkään muunkaan omaan.

Sukuelimet eivät kuitenkaan aina ole yhtenevä kokemus omasta sukupuolesta. Jokaisella on oikeus ilmaista sitä sukupuolta, jonka kokee itselleen luontevammaksi, riippumatta siitä, millaiset sukuelimet omistaa.

Vagina ja vulva – tärkeät faktat

Vagina ja vulva menevät helposti sekaisin puhuttaessa alapäästä. Monesti sanoja käytetään tarkoittamaan samaa asiaa, vaikka termeillä on ihan eri merkitykset.

1. Vagina eli emätin on naisen sukuelinten sisäosa. Sisällä oleviin sukuelimiin kuuluvat myös munasarjat, kohtu ja munanjohtimet.

Vagina on noin 6-12 cm pitkä pitkänomainen elin, jonka suuaukon häpyhuulet kätkevät sisäänsä. Emättimen seinämät loittonevat toisistaan silloin, kun emättimen suuaukosta työnnetään jotain sisään. Emättimen takaosassa on kohdunsuu, josta alkaa kohtu. Emättimen tuntoherkin kohta on noin kahden senttimetrin alueelta emättimen suun aukolta sisäänpäin. On hyvä muistaa, että jokainen vagina on yksilöllinen ja uniikki, eikä ole olemassa yhtä oikeaa tapaa nauttia seksistä.

Emättimen sisäpuolella, sisempien häpyhuulten välissä, on myös immenkalvo, joka ei kuitenkaan ole kalvo, vaikka niin nimi antaa ymmärtää. Se muistuttaa pikemminkin rengasmaista kranssia, joka venyy, kun sen läpi viedään esimerkiksi tamponi, seksilelu tai penis.

2. Vulva tarkoittaa naisen ulkoisia sukuelimiä, elinten näkyvää osaa. Vulvaan kuuluvat ulommat ja sisemmät häpyhuulet, klitoris, emättimen aukko, virtsa-aukko.

Sisempiä häpyhuulia voidaan kutsua myös pieniksi häpyhuuliksi ja ulompia isoiksi häpyhuuliksi. Nimitykset ovat siinä mielessä harhaan johtavat, että sisemmät häpyhuulet voivat olla isokokoisia ja näin ollen ne voivat pilkistää ulompien häpyhuulten välistä näyttäen isommilta kuin ulommat häpyhuulet. Häpyhuulia on siis kaikenkokoisia ja muotoisia – oikeanlaisia ovat kaikki. Aina häpyhuulet eivät myöskään ole symmetriset. Sekin on ihan normaalia.

Klitoris on se kohta, joka keskittyy vain ja ainoastaan mielihyvään. Se on todennäköisemmin herkin kohta kehossasi aistimaan kosketusta. Ulospäin klitoriksesta näkyy vain pieni osa, eli klitoriksen huppu ja iso osa klitoriksesta keho kätkee sisäpuolelleen. Kokonaisuudessaan klitoris on kooltaan melko iso ja se jäykistyy kiihottuessaan peniksen lailla. Klitoriksen pään löytää pienten häpyhuulten yhtymäkohdasta, virtsaputken aukon yläpuolelta.

Bartholin ja Skenen rauhaset

Isojen häpyhuulten alla, emättimen suuaukon välittömässä läheisyydessä olevista Bartholin rauhasista erittyy kiihottumisen kasvaessa kosteutta emättimen eteiseen. Kosteuden tarkoituksena on valmistaa emätintä seksiin. Aina kehon itsensä tuottaman kosteus ei riitä, joten liukuvoide on hyvä lisä kaikenlaisessa seksissä. Hyvä liukuvoide myös hoitaa herkkiä limakalvoja.

Emättimen etuseinämään, virtsa-aukon lähettyviltä avautuu Skenen rauhaset, jotka kiihotuksen ja laukeamisen lomassa saattavat purskahtaa nautinnosta. Tällöin puhutaan emättimen ejakulaatiosta eli squirttaamisesta, joka on verrattavissa sperman laukeamiseen peniksestä. Kaikki eivät tätä koe tai joskus vagina ejakuloi niin kainosti, ettei sitä tule edes huomanneeksi.

Vaginan ja vulvan muutokset elämänkaaren eri vaiheissa

Kehon muutokset ja vanheneminen vaikuttavat myös naisen alapäähän, vaginassa ja vulvassa tapahtuu muutoksia:

  • Murrosiässä häpyhuulet alkavat kasvaa ja niihin tulee karvoitusta.
  • Iän tuomiin muutoksiin vastaavasti kuuluu, että myös häpyhuulet menettävät kimmoisuuttaan ja joustavuuttaan, myös karvoitus voi harventua.
  • Iän tuomiin hormonimuutoksiin kuuluu usein myös, ettei emätin kostu enää niin helposti.
  • Hormonaalinen ehkäisy ja mahdolliset lääkitykset voivat myös vaikuttaa emättimen kostumisen määrään.
  • Raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen naisen sukuelimet kokevat muutoksia, joista on hyvä olla tietoinen. Hormonimuutosten vaihtelut raskauden aikana aiheuttavat emättimen kuivuutta, samoin synnytyksen jälkeen.

Synnytyksen jälkeen yhdyntöjä ei kannatta aloittaa liian varhain synnytykseen nähden; välilihan alue voi olla kipeä pitkään ja jälkivuodon kesto on jokaisella yksilöllistä. Synnytyksen läpikäynyt voi tuntea hämmennystä ja epätoivoa siitä, että onko oma keho enää normaali. Palautuminen ei myöskään rajoitu pelkästään emättimen fyysisyyteen, vaan seksuaalisen halun herääminen ottaa myös oman aikansa.

Synnytyksen jälkeen lantionpohjan lihasten vahvistamiseen kiinnittää erityistä huomiota. Vahvistuneista lantionpohjanlihaksista on muun muassa hyötyä virtsanpidätyksessä ja iloa seksuaalisen nautinnon kokemiselle. Niiden harjoittelu sopii kaikille. Mitä vanhemmaksi tulee, niiden harjoittelu tärkeys korostuu, jotta muun muassa verenkierto pysyy hyvänä.

Seksuaalisuus on osa hyvinvointia jokaisessa elämänkaaressa, eikä seksi ole vain yhden ikäjakauman erikoisoikeus.

Mistä kiihottumisessa on kyse ja miten halu löytyy?

Kiihottumisen myötä emätin kostuu, laajenee ja pitenee. Reaktioiden on tarkoitus valmistaa emätintä yhdyntään. Kiihottumisen myötä seksin harrastaminen helpottuu ja onnistuu paremmin. Ennen yhdyntää onkin tärkeää muistaa kiihottava esileikki, jotta emätin herää vastaanottamaan peniksen tai dildon.

  • Klitorista kannattaa lähestyä hienovaraisesti ja vähitellen, sillä liian suorasukainen kosketus ei useinkaaan saa toivottua reaktiota aikaan.
  • Klitoriksen hyväily joko sormin, suulla tai klitoriskiihottimilla, saa useimmille aikaan orgasmin.

Klitoris tykkää kosteudesta, joten hyvää liukuvoidetta kannattaa suosia. Kiihottuminen saa klitoriksen paisumaan verestä. Kiihottuessa myös häpyhuulet turpoavat ja niiden väritys tummenee.

Voit kokeilla sormesi avulla, miltä kiihottuminen tuntuu emättimessä. Vastaavasti vie sormi emättimeen silloin et ole kiihottunut. Voit oppia huomaamaan eron, miltä kiihottunut emätin tuntuu verrattuna ei-kiihottuneeseen. Voimakkaasti kiihottuneena voi dildon tai peniksen vieminen emättimeen olla huomattavasti helpompaa. Kiihottumiseen kannattaa siis kiinnittää huomiota, jos tuntuu, että peniksen tai seksilelun vieminen on hankalaa.

Se, mistä kiihottuu, on jokaiselle yksilöllistä. Voi kokeilla esimerkiksi:

  • pornon katselua
  • pyytää eroottista hierontaa
  • lukea kiihottavaa kirjallisuutta
  • pyytää suuseksiä ennen yhdyntää
  • fantasioida

Näin löydät herkät kohdat – G-piste ei suinkaan ole ainoa!

Emättimen sisäpuolelta voi löytää myös sen kuuluisan G-pisteen, jota stimuloimalla voi tunnustella omaa sisäistä nautintonappulaansa. G-piste on noin kolikon kokoinen, röpelöisen tuntuinen kohta emättimen etuseinämässä. On makuasia, miten kyseistä kohtaa haluaa stimuloida, mutta yleensä G-piste antaa nautintoa, kun sitä hieronnan sijasta painelee.

Eikä G-piste ole suinkaan pisteistä ainoa; A-piste löytyy syvemmältä emättimestä, lähes kohdunkaulan kohdalta. Sitä kautta nautinnon tavoittelu voi vaatia kärsivällisyyttä, sillä herkällä kohdunkaulan alueella kosketus voi tuntua vihlovalta ennen kuin oppii itselle oikean tavan saada nautintoa tätä kautta. A-pisteen voi oppia tunnistamaan siitä, että se on siis syvemmällä emättimessä eli lähes kohdunkaulan kohdalla ja kiihottuessaan alue muuttuu pehmeästä kovemmaksi ja paisuneemmaksi.

Ehkä A-pistettäkin harvemmin kuulee puhuttavan U-pisteestä, joka on virtsa-aukon läheisyydessä, klitoriksen ja emättimen aukon välissä. Moni saattaa nauttia virtsa-aukon alueen hyväilystä juuri siitä syystä, että sieltä löytyy tämä hekuman lähde. Klitorista hyväillessä voi kokeilla samaan aikaan painella virtsa-aukon aluetta, sillä se voi voimistaa orgasmin tuntua.

Jokainen pisteeseen viittaava nimitys näillä kehon kohdilla on siinä mielessä harhaanjohtava, koska ei kuitenkaan ole kysymys varsinaisesti yhdestä pisteestä, vaan pikemminkin alueesta, joka on seksuaalisen nautinnon kannalta herkkää aluetta.

Rentoutumisen merkitys seksissä

Tärkeää on myös, että pystyy rentoutumaan yhteisessä seksissä. Kiihottumista voi häiritä, jos mielessä jäytää tunne negatiivisesta kehonkuvasta, pelko kivusta tai yhdynnän toisen osapuolen toiveiden mukailemisesta. Jännittämisen seurauksena kiihottuminen vaikeutuu ja emättimen lihakset eivät anna helposti periksi. On hyvä kertoa seksikumppanille kaikista seksiin liittyvistä tunteista, joilla voi olla merkitystä yhdynnän onnistumisen kannalta. Voi myös olla hyvä pohtia, mistä mahdollinen jännitys seksissä johtuu.

Sooloseksin aikana voit suoda itsellesi juuri sellaista nautintoa kuin parhaimmaksesi näet. Voit tyydyttää itseäsi sormin tai valita sen kokoisen hieromasauvan kuin itselle parhaiten sopii. Voi uppoutua mihin vain fantasiaan tai muuhun kiihottavalta tuntuvaan asiaan siinä tahdissa kuin sopivalta tuntuu. Sooloseksin aikana kommunikoit vain itsesi kanssa. Sooloseksistä saat arvokasta tietoa omasta nautinnostasi ja kiihottumistasi edistävistä tekijöistä. Sinut oleminen oman seksuaalisuutensa kanssa on tärkeää seksuaalisen nautinnon kannalta.

Kaikki dildot ja seksivälineet eivät yksinkertaisesti ole sisäisen anatomiasi kanssa yhteensopivia. Muistathan siis, että voit käyttää seksileluja monin eri tavoin. Voit valita pienemmän tai isomman omien mieltymystesi mukaan, ja nauttia siitä, jonka käyttö on sujuvaa ja mukavaa. Dildoja on saatavilla monen eri kokoisia ja muotoisia, ja materiaalejakin löytyy moneen eri makuun. Joten vain testaamalla voi löytää itselle mukavimmat lelut.  Jos joku tietty malli ei sovellu käyttöön, voit valita toisen.

Mikä avuksi, kun yhdyntä ei onnistu?

Emättimen suuaukon lähettyvillä oleva immenkalvo on jokaisella erikokoinen. Toisilla immenkalvo on luonnostaan tiukempi kuin toisella, oli yhdyntöjä takana tai ei. Yleensä hormonimuutokset kehossa voivat tehdä siitä luonnollisesti venyvämmän.

Joskus taas immenkalvo voi olla niin tiukka, kuten usein nuorella ihmisillä, että se vuotaa hieman verta esimerkiksi ensimmäisessä yhdynnässä. Siitä ei tarvitse huolestua. Jos vuoto jatkuu kerta toisensa jälkeen, voi olla hyvä käydä lääkärissä. Immenkalvoa voi venyttää sormen tai pienen dildon avulla, jolloin se venyy ja tottuu mahdollisin tuleviin yhdyntöihin. Ensimmäisen dildon ei kannata olla se kookkain vaihtoehto. Immenkalvo yleensä antaa periksi ajan myötä. Joillakin immenkalvo antaa nopeammin ja joustavammin periksi.

Ensimmäisissä yhdynnöissä kannattaa edetä varovasti ja keskittyä esileikkiin mahdollisimman hyvin. Mukaan kannattaa ottaa myös liukuvoide. Vesipohjainen liukuvoide on hyvä olla myös seksilelujen kanssa.

Joskus kipu vaginan tai vulvan alueella voi saada aikaan sen, ettei emättimen sisään saada vietyä mitään. Kipu voi johtua vulvodyniasta, jolla tarkoitetaan, että ulkosynnyttimien alueella on voimakasta kipua ja kirvelyä.

Myös vaginismi voi aiheuttaa sen, ettei yhdyntä onnistu. Silloin emätin kouristuu ei-tahdonalaisesti, kun peniksen, sormen tai seksilelun viemistä emättimen sisään yritetään. Seksilelun tai peniksen vieminen voi olla mahdotonta emätinkouristuksen takia. Sitä voi alkaa pelätä kivun vuoksi, mikä näkyy esimerkiksi seksin välttelynä.

Kun yhdyntä aiheuttaa kipua, vaatii se myötätuntoista ja kärsivällistä suhtautumista niin itseltä kuin kumppanilta. Kun yhdyntäkeskeisyydestä irrottautuu, voi oppia nauttimaan seksistä muilla tavoin. Kovissa kivuissa kuten vulvodynian tai emätinkouristusten vuoksi yhdyntää kannattaa välttää ja hakeutua hoidon pariin.

Jos kipu on siedettävää, voi hoitona olla poisherkistäminen, jos gynekologi katsoo sen oleva mahdollista. Poisherkistämisellä tarkoitetaan sitä, että emätintä totutetaan venytykselle mahdollisimman pienellä dildolla, dilataattorilla tai sormella. Pikkuhiljaa tapahtuva venyttely ja sisään menevän dildon vaihtaminen isompaan voi auttaa tottumaan haluttuun kokoon. Erittäin tärkeää on sopivan liukuvoiteen käyttäminen ja kiihottuminen ja eteneminen tapahtuu hitaasti ja tuntemuksia kuunnellen.

Yhdyntäkivuilla voi olla monia muitakin syitä, esimerkiksi:

  • seksitaudit
  • tulehdukset
  • syöpä
  • muuttunut hormonitoiminta.

Yhdyntäkivut ovat hyviä syitä hakeutua gynekologille, jotta saa parhaimman avun ja ohjauksen. Gynekologi voi poissulkea lääketieteellistä hoitoa tarvitsevat sairaudet ja vaivat. Gynekologilla voi käydä myös tarkistuttamassa, ettei emättimessä ole rakenteellista poikkeavuutta, minkä vuoksi penis tai hieromasauva ei mahdu. Lantiopohjan lihaksissa voi myös olla tiedostamaton jännitys, minkä vuoksi dildon käyttäminen tai penis-emätinyhdyntä voi olla haastavaa.

Seksuaalineuvonnassa voidaan käydä läpi seksuaalianamneesia apuna käyttäen, milloin yhdyntävaikeus on alkanut ja muut siihen liittyvät seikat.

Liittyviä artikkeleita