1. Pääsivu
  2. Seksivinkit
  3. Vinkit peniksen hyväilyyn

Vinkit peniksen hyväilyyn

Koska jokaisen keho on yksilöllinen niin muotojensa kuin tuntoaistinsa puolesta, ei voida sanoa yleispätevää ohjetta, kuinka tyydyttää seksuaalista tarvetta, tai sitä, että mikä tuntuu hyvältä. Jokaisen keho ja kehon osa myös reagoi omalla tavallaan kiihottamiseen.

Kyse ei myöskään ole pelkästään kosketustavasta, vaan kiihottuminen ja seksuaalinen nautinto on huomattavasti moniulotteisempi kokonaisuus. Kiihottumiseen ja seksuaalireaktioiden etenemiseen vaikuttavat muun muassa elämäntavat, vireystila, arjen huolet, menneisyyden kuormittavat tekijät, suorituspaineet ja jännittäminen.

Seksi on kuitenkin rentouttavaa ja hyväksi hyvinvoinnille. Jokainen kuitenkin itse päättää, haluaako sitä tehdä vai ei. Jokainen peniksen omistaja tuntee oman nautintonsa parhaiten.

Peniksen hyväily käsillä

Penistä voi hyväillä monin eri tavoin samoin kuin koko vartaloa. Peniksen ympärille voi asetella pari sormea tai vaihtoehtoisesti koko kämmenen ja liikuttaa esinahkaa edestakaisin tahtia vaihdellen. Liukasteena voi olla oma sylki tai liukuvoide. Lisäkosteutuksen ansioista kosketus tuntuu miellyttävältä.

Ehkä käsiseksin kaiken kaikkiaan voisi ajatella jäljittelevän yhdyntää. Voi aloittaa hellemmin tai tunnustella, olisiko vauhdin lisääminen se juttu, joka vie nautintoa lähemmäs huippuaan. Penistä ja sen lähialueita kannattaa nimenomaan hyväillä ja tunnustella, mistä tykkää. Itse voi määritellä, millainen kosketus on miellyttävää, kovempi vai pehmeämpi.  Sekin on makuasia, tykkääkö, että penistä hyväilee yhdellä tai kahdella kädellä.

Genitaalialueella peniksen pää eli terska on useimmilla henkilöillä kuitenkin yksi herkimmistä kohdista kehossa aistia kosketusta. Erityisesti terskan alapuoli on herkkä alue nautinnon kannalta.

Käsiseksin ei tarvitse loppua siemensyöksyn tulemiseen, vaan voi jatkaa hyväilyä hitaasti lopetellen. Orgasmi voi tuntua pitemmältä ja intensiivisemmältä, kun peniksen stimulointia ei lopeta yhtäkkiä.

Käsiseksissä on hyvä huomioida käsien puhtaus ja että kynnet ovat lyhyet. Genitaalialueen iho peniksen ympärillä on herkkä. Jos luistoa ei ole riittävästi, voi syntyä hankaumia tai haavoja. Lika ja bakteerit voivat aiheuttaa tulehdusta.

Käsiseksin nautittavuuden kannalta voi olla joskus kumppanin kanssa tarpeen ohjata toista kohti nautinnollisempaa kosketusta. Se on ihan tavallista, koska kehot ovat ainutlaatuisia, eikä kukaan voi lukea toisen ajatuksia, millaisesta kosketuksesta kukin tykkää.  Ohjeet ja neuvot on kuitenkin mukavampi ottaa vastaan, jos ne annetaan ilman nolaamista ja lyttäämistä.

Peniksen hyväily suulla

Suuseksi tai käsiseksi eivät ole vain esileikillisiä tapoja ennen yhdyntää. Toki voivat olla, mutta ne voivat olla seksiä siinä missä yhdyntäkin. Moni saakin suurta seksuaalista mielihyvää suuseksistä, jopa enemmän kuin yhdynnästä. Suu on lämmin, pehmeä ja kostea, joten suuseksin saaminen on sen takia monesta miellyttävää saada. Myös suuseksin antajaa voi ohjailla lempeästi suuseksin antamisessa.

Kielellä voi kosketta esinahan ja peniksen pään liitoskohtaa. Penistä voi nuolla, imeä ja suudella. Mikään myöskään ei estä ottamasta käsiä mukaan hyväilyyn. Penistä ei siis ole mikään pakko yrittää ahmia sitä syvälle kurkkuunsa, jotta se tuntuisi vastaanottajasta hyvältä.

Suuseksin antamisen voi aloittaa varovasti ja kuunnella, ja ehkä kysymällä selvittää, miltä kosketus tuntuu. Silmiin katsominen suuseksin aikana voi olla kiihottavaa molemmille. Siten voi myös saada tietoa vastaanottajan reaktioista annettavaan suuseksiin. Hampaat kannattaa yrittää pitää loitolla peniksestä, jotta ikäviltä kokemukselta vältyttäisiin.

Suuseksin kautta leviävät myös seksitaudit. Joten jos on uuden kumppanin kanssa suuseksin parissa, kannattaa suojata genitaalialueet kondomilla. Myös silloin kun ei olla täysin vakuuttuneita siitä, ettei kanna seksitautia.

Suuseksin antaminen voi olla niskoja rasittavaa, jos asento on huono. Hyvässä asennossa rentoutuminen ja nauttiminen on helpompaa niin suuseksin vastaanottajallekin kuin sen antajallakin. Myös pesulla käynti voi olla kiva molemmille osapuolille.

Penistä voi hyväillä myös monilla erilaisilla seksivälineillä. Lue lisää peniksen kiihottamiseen tarkoitetuista seksivälineistä täältä.

Ihmisen kehossa on runsaasti erogeenisiä pisteitä

Kannattaa kuitenkin muistaa siis, että erogeenisiä kohtia on muuallakin kuin vain genitaalialueilla. Kumppanin tai itsensä voi saada nautinnon äärelle monin eri tavoin. Nännit, kivekset, väliliha, jalat, vatsa, niska ja monet muut kohdat ovat huomion arvoisia kohtia, joissa kosketuksen voi kannattaa antaa viipyillä. Jokaisen keho on erilainen, joten erogeenisiin pisteisiin ei ole olemassa yksioikoista karttaa. Tutustumalla tietää ja kertomalla varmistaa, että kumppanikin pääsee jyvälle.

Kosketus voi olla jämäkämpää tai hentoa sivelyä. Se voi olla hento puhallus tai nautinnollista kipua. Jääpalalla ja höyhenellä voi kiusoitella ja tehostaa tuntemuksia. Silmät peittämällä voi kosketuksen aistiminen tuntua aistikkaammalta. Seksivälineiden valikoimissa löytyy monen moista tarviketta, jolla kosketusta voi monipuolistaa.

Käsillä koskettamalla voi myös saada toiselle hyvän mielen ja hyväksyntää omalle viehättyvyydelle, kun kumppania koskettaa ohi mennen muussa kuin seksuaalisessa mielessä ja muualta kuin intiimialueilta. Koskettaminen ja ihon sively nostattaa mielihyvähormonien määrää kehossa ja saa olon tuntumaan hyvältä. Suusta kannattaa päästää sanoja, jotka ovat toista kunnioittavia ja vahvistavia.

Seksi tuntuu yleensä sitä miellyttävämmältä mitä kiihottuneempi olo on. Usein mielikuvituksen tuottamat fantasiat antavat myötätuulta kiihottumiselle. Sanotaankin usein, että seksi tapahtuu aivoissa. Joten oman päänsisäisen fantasian voi antaa lähteä lentoon, minne suuntaan ja korkeuksiin tahansa.

Omaan kiihottumiseen tulee tutuksi parhaiten sooloseksin avulla. Sooloseksin aikana voi oman mieltymyksen mukaan vaihdella kosketustapaa kuten itse haluaa. Sooloseksiä ei tarvitse lopettaa, vaikka olisikin suhteessa jonkun tai joidenkin ihmisten kanssa.

Päivitetty 06.11.2019

Oliko tämä artikkeli hyödyllinen?

Related Articles